Mikko Aaltonen on valittu uudeksi talous- ja hallintojohtajaksi

Mikko Aaltonen aloittaa työnsä Setlementti Tampere ry:ssä 20. toukokuuta 2019. Hän siirtyy tehtäviin YTHS:n talouspäällikön virasta. Aaltonen on aiemmin työskennellyt myös Tampereen kaupungin apulaispormestarina ja Tampereen ylioppilaskunnan pääsihteerinä. Mikon terveiset: "Aloitan Setlementti Tampereessa innostuneena uusista tehtävistä. Setlementti tekee tärkeää ja monimuotoista työtä, jonka merkitys selkeytyi minulle toimiessani Tampereella apulaispormestarina. Omasta puolestani on hienoa olla mukana tässä tärkeässä toiminnassa. Järjestöjen toiminnalla on Suomessa suuri merkitys ja yhteiskunnan muuttuessa tulee myös järjestöjen seurata muutosta. Muutos asettaa haasteita myös järjestöjen ta

Haemme kriisityöntekijää Välitä! -seksuaaliväkivaltatyöhön (hakuaikaa jatkettu)

Setlementti Tampere ry hakee kriisityöntekijää Väkivalta- ja kriisityön yksikköön toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Väkivalta- ja kriisityön yksikkö tarjoaa kriisiapua ja tukiryhmiä perheväkivallan, seksuaalisen väkivallan sekä kunniaan liittyvän väkivallan kokijoille tekijöille ja heidän läheisilleen. Työtä tehdään puhelimessa, kasvokkain ja netissä. Lisäksi yksikkö konsultoi ja kouluttaa ammattilaisia ja tekee väkivaltaa liittyvää verkosto- ja vaikuttamistyötä. Yksikön Välitä! -seksuaaliväkivaltatyöryhmä keskittyy seksuaalisen väkivallan ehkäisytyöhön. www.seksuaalivakivalta.fi Kriisityöntekijän (100% työaika) tehtävät Välitä! -seksuaaliväkivaltatyössä: kriisityö seksuaaliväkiva

Lahjoita lapselle kesämuistoja

Muistatko ihanat, lähes loputtomilta tuntuvat päivät, jotka kuluivat mökkirannassa leikkien, torin reunalla jäätelöstä nauttien tai kesäleirillä kirmaten? Ne ovat muistoja, jotka kantavat pitkään ja vaikeidenkin aikojen yli. Tiedätkö, että ihan kaikilla ei ole mahdollisuutta lapsuuden kesämuistoihin, mutta nyt sinulla on mahdollisuus korjata asia! Wihreä Puu/ Setlementti Tampere ry pyrkii järjestämään ensi kesänä Tesoman alueen lapsille viikon pituisen leirin ja tähän tarvitsemme apuasi. Joukkorahoituskampanjaa tukee Tampereen kaupunki 40 prosentilla tarvittavasta rahoituksesta, jos saamme itse kerättyä 60 prosenttia tarvittavasta 1600 eurosta. Mikäli tämä tavoite ylittyy, leiri toteut

”Köyhyys on kasvanut tutkimustenkin mukaan ja se on melko huolestuttava ilmiö 2019 luvun Suomessa, h

Kuvassa vasemmalta alkaen: Mikko Aaltonen (Vasemmistoliitto), Maria Päivänen (SDP), Marjo Simpura (Liike Nyt), Susanna Saxberg (Kokoomus), Olli-Poika Parviainen (Vihreät), Marjatta Jokipolvi (Sininen tulevaisuus) sekä vasemmalla edessä tapahtuman yksi järjestäjistä Antti Kulmala (diakoni, ev.lut. seurakunnat). Onko köyhyys itseaiheutettua? ”Ei ole. Kaikilla ei ole samanlaiset lähtökohdat esim. opiskeluun/työssäkäyntiin. Ei kukaan päätä haluavansa olla aikuisena köyhä. Minäkään en lapsena päättänyt olla alle 25-vuotiaana köyhä, kahden lapsen yh-äiti. Elämän olosuhteilla on iso merkitys ja olosuhteisiin ei ole aina mahdollista yksilön itse vaikuttaa.” Marjo Simpura, Liike Nyt (Ehdokkaille etuk

Uusimmat uutiset
Uutisarkisto

© 2018 Setlementti Tampere ry