Opinnäytetyö Tassukavereista: ”Molemmille iloa ja hyvää mieltä”

Setlementti Tampere ry:n Wihreä Puu Tesomalla aloitti koordinoimaan Tassukaverit-vapaaehtoistoimintaa kolmisen vuotta sitten. Jenni Niemi tutki vapaaehtoisen ja eläinavusteisen kaveritoiminnan vaikutuksia ja merkityksellisyyttä Hämeen ammattikorkeakoulun opinnäytetyössään, joka julkaistiin marraskuussa 2018. Jenni Niemi tiivistää: "Tulosten mukaan tassukaveritoiminta on monin tavoin merkityksellistä sekä mukana oleville vapaaehtoisille että nuorille. Se tuo molemmille iloa ja hyvää mieltä, tekemistä ja vaihtelua arkeen, syyn liikkua kodin ulkopuolella sekä sosiaalisia kontakteja. Nuorelle merkityksellistä on lisäksi koirakaverin saaminen ja mahdollisuus positiivisiin kokemuksiin eläintä ohja

Taru Kaera on valittu uudeksi toimialajohtajaksi

Taru Kaera aloittaa Kohdennetun tuen palveluiden toimialajohtajana 1.3.2019. Taru on aiemmin työskennellyt reilun vuoden ajan Silta-Valmennusyhdistyksessä hyvinvointijohtajana ja sitä ennen Tampereen Kaupunkilähetyksessä mm. järjestöpäällikkönä kymmenen vuoden ajan. Tarun terveiset: ”Olen todella iloinen valinnastani Setlementti Tampereen toimialajohtajaksi. Olen seurannut yhdistyksen toimintaa ja työtä vuosia Tampereen järjestökentässä ja olen aina suuresti arvostanut sitä ihmisläheistä työtä, jota Setlementti Tampere tekee. Mukanani tuon pitkän järjestötyön kokemuksen ja asiantuntijaorganisaation johtamiskokemuksen valmentavan ja palvelevan johtamisen näkökulmasta sekä tietenkin iloisen ja

Seksuaaliväkivaltatyöhön tarvitaan resursseja nyt ja tulevaisuudessa

Anna Kontula (Vas.) ja Olli-Poika Parviainen (Vihr.) saapuivat Nalkalan Setlementtitalolle 4.2.2019 tutustumaan järjestön väkivaltatyöhön sekä keskustelemaan seksuaaliväkivaltaan liittyvistä ajankohtaisista asioista ja ilmiöistä. Setlementti Tampere ry:n toiminnanjohtaja Mervi Janhunen-Ruusuvuori avasi tilaisuuden alustamalla yhteistä keskustelua. Hän ilmaisi huolensa, miten seksuaaliväkivaltakysymyksistä tehtiin julkisuudessa yhtäkkiä maahanmuuttajakysymys ja miten tässä yhteydessä hyökättiin myös monikulttuurista työtä tekeviä järjestöjä vastaan. Janhunen-Ruusuvuori painotti, kuinka lainsäädännön kehittämisen ja rangaistuksista keskustelun ohessa on kiinnitettävä huomiota myös palvelujärje

Uusimmat uutiset
Uutisarkisto

© 2018 Setlementti Tampere ry