Toimialajohtaja saa paikan!

Setlementti Tampere ry hakee toimialajohtajaa Kohdennetun tuen palvelut -toimialalle toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

 

Setlementti Tampere ry on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton hyvinvointipalvelujen tuottaja ja asiantuntija. Yhdistyksessä työskentelee noin 70 eri alojen ammattilaista ja sen toiminnoissa on mukana suuri määrä vapaaehtoisia, opiskelijoita ja harjoittelijoita. Kohdennetun tuen palvelut -toimialalla työskentelee yhteensä yli 30 henkilöä kuudessa yksikössä.

Toimialajohtaja vastaa toimialansa johtamisesta ja kehittämisestä ja toimii työnantajan edustajana. Hän työskentelee toimialan yksikönjohtajien lähijohtajana ja kuuluu yhdistyksen johtoryhmään.

 

Paikka täytetään mahdollisimman pian, viimeistään 13.1.2020. 6 kk:n koeaika.

 

Edellytämme toimialajohtajalta

-        johtamiskokemusta

-        riittävää toimialan sisällön tuntemusta

-        järjestötyön ja rahoitusjärjestelmien osaamista

-        korkeakoulututkintoa (vähintään AMK)

-        kehittämisosaamista

-        setlementtiarvoihin sitoutumista.

Työ vaatii stressinsietokykyä, viestintätaitoja, muutosmyönteisyyttä ja innovatiivisuutta. Tarjolla on vaihtelevat ja vaativat tehtävät motivoituneen ja ammattitaitoisen henkilöstön kanssa.

Voit esittää palkkatoivomuksen.

Hakemus ja ansioluettelo viimeistään 27.11.2019 sähköpostitse: hakemukset@setlementtitampere.fi  tai   otsikolla "Työhakemus" postiosoitteeseen Setlementti Tampere ry,  Pyhäjärvenkatu 1 A, 33200 Tampere.

Haastattelemme osan hakijoista 4.12. ja 5.12.2019.

 

Lisätiedot toiminnanjohtaja Mervi Janhunen-Ruusuvuori 050 439 0535 18.11. klo 13-15 ja 25.11. klo 9-11.

Please reload

Uusimmat uutiset
Please reload

Uutisarkisto
Please reload

© 2018 Setlementti Tampere ry