RIKU mukana Against Hate -hankkeen loppukonferensissa Kroatiassa

 

Koordinoimamme Sisä-Suomen Rikosuhripäivystyksen, RIKUn, yksikönjohtaja Katariina Westman sekä toiminnanohjaaja Marjo Pahkala ovat tällä hetkellä mukana Against Hate -hankkeen loppukonferenssissa Zagrebissa. 

 

Oikeusministeriön koordinoiman hankkeen tavoitteena on viharikosten ja vihapuheen vastaisen työn tehostaminen. Toiminta keskittyy viharikosraportoinnin kehittämiseen sekä viranomaisten, erityisesti poliisin, syyttäjän, tuomareiden viharikosten ja vihapuheen vastaisten toimintavalmiuksien vahvistamiseen sekä viharikosten uhrien tukemiseen. 

 

"Valtakunnallinen RIKU on ollut hankekumppanina tässä hankkeessa alusta saakka. RIKUn osuus on ollut osallistua erilaisiin työryhmiin missä on pohdittu muun muassa rangaistavan vihapuheen määritelmiä. Helsingissä ja Tampereella ovat olleet hankkeen ajan  paikallisverkostot, jotka on koottu paikallisista kohderyhmää kohtaavista tai niiden kanssa työskentelevistä toimijoista", kertoo Pahkala. 

 

Tämän lisäksi RIKU on hankkeen puitteissa järjestänyt koulutusta viharikoksista ja uhripalveluista. Näitä koulutuksia on järjestetty eri puolilla RIKUn alueilla ja Pirkanmaalla. Hankkeen aikana RIKUn tehtävänä oli myös tuottaa Varjoraportti uhrien viharikoskokemuksista 2014-2018.

 

Loppukonferensissa julkaistaan myös opas hyvistä käytännöistä. Opas sisältää kuvauksia erilaisista EU-maissa käytössä olevista käytännöistä viharikosten ja vihapuheen vastaisessa työssä. Opas sisältää myös lyhyen kuvauksen viharikosten ja vihapuheen vastaisesta lainsäädännöstä jäsenmaissa ja tietoa ECRIn (European Commission against Racism and Intolerance) antamista suosituksista. Opas löytyy luettavaksi täältä

 

Against hate -hankkeessa on kumppaneina RIKUn lisäksi kolme kroatialaista kansalaisjärjestöä.

 

Please reload

Uusimmat uutiset
Please reload

Uutisarkisto
Please reload

© 2018 Setlementti Tampere ry